Tervetuloa, Vieras
Käyttäjätunnus: Salasana: Muista minut
Hallin ja kentän käyttöä koskeva keskustelu:

AIHE: Aloittelijan ajatuksia

Aloittelijan ajatuksia 07.02.2014 08:47 #53


  • Viestejä:45
  • Rami Tervo hahmo
  • Rami Tervo
  • Ylläpitäjä
  • POISSA
  • Karma: 0
Terve!

Olen oman agilityharrastukseni suhteen aloittelija. Kisaturistina olen lajia jonkin aikaa seurannut, mutta oman koiran ohjaamisesta on vielä kovin vähän kokemusta. Olen osallistunut seuran hajoituksiin nyt noin puoli vuotta. Niinpä tarkastelen touhua lähinnä aloittelijan näkökulmasta ja toivon ajatuksieni herättävän keskustelua. Koulutukseen ja seuran toimintaan olen tyytyväinen, eikä tavoitteenani ole nykyistä toimintatapaa arvostella, lähinnä herätellä keskustelua ja esittää kysymyksiä.

Ryhmä, johon osalllistun ei ole aloittelijoille suunnattu, mutta minun (ja koirani) kokemattomuus lajin parissa on otettu kiitettävästi huomioon. Viikottaisten harjoitusten osalta toimintaa voisi kehittää siten, että kunkin viikon harjoituksella olisi etukäteen tiedossa oleva teema (esim. pari ohjaustekniikkaa) joita voisi etukäteen jo kotona hieman kertailla. Ne kädet ja jalat (saati koira) ei hallilla aina liiku tavoiltuun suuntaan, kun mitään ruutinia ei ole.

Radan suunnittelussa tämä teema olisi käsittääkseni hyvä ottaa huomioon siten, että radalta löytyisi jokin kohta, jossa teeman mukainen toiminta olisi ainakin aloittelijalle luonteva paikka harjoitella. Onko seuralla "koulutusohjaajaa", joka pohtisi osaamisen kehittymistä ja harjoitusten tavoitteita kokonaisuutena eri ryhmien näkökulmista?

Toinen etukäteen tutustuttavaksi haluamani asia olisi viikon ratapiirros. Tiedän sen verkkoon laittamisesta aiheutuvan hieman lisätyötä. Toisaalta ratoja voinee suunnitella muutamia viikkoja etukäteen, jolloin aineiston käsittely voitaisiin tehdä aina muutamalle radalle kerrallaan. Verkkoon laittamisesta ja tarvittaessa vaikka puhtaaksi piirtämisestä voin itse ottaa itselleni tehtävän. Jos aloitetaan varovasti, miten ratojen laatijat kokisitte sen, että hallin pohjasta olisi olemassa valmis "pohjaruudukko" (vai miksi sitä pitäisi kutsua), jolle käsin suunnitelmiaan laativat voisivat radan suunnitella? Voin tuon ruudukon tarvittaessa laatia. Heinillä taitaa sellainen olla valmiina tulostettavaksi?. Ratapiirroksen laatiminen ei ole minulle tuttua puuhaa, koneella piirtäminen puolestaan on ja olen hieman ratapiirrosohjelmiinkin tutustunut.

Ratapiirros verkossa voisi hyvässä tapauksessa herättää keskustelua esimerkiksi radan suorittamisen vaihtoehdoista, mikä varmaan olisi monellekin eduksi vaihtoehtoja pohtiessaan.

Radan rakentamisestakin pari ajatusta. Lueskelin mielenkiinnosta liiton ratamestariopasta. Siellä kuvattu radan rakentaminen poikennee jonkin verran harjoitusradan rakentamisesta hallille. Uskon, että toukokuun kisoja ajatellen voisi olla eduksi, jos radan rakentamista ratapiirroksen pohjalta porukalla kerran pari harjoiteltaisiin. Radan "rakentumisesta" (itsestään sekään ei tapahdu) kiitettävästi verkosta on saatavissa tietoa. Itse en ole halllille aikomuksesti huolimatta kertaakaan tuohon aikaan päätynyt.

Tässä joitakin, lähinnä rataan ja harjoitteluun liittyviä pohdintoja. Voin jatkaa jostain toisesta aiheesta eri viestiin, ajatuksia ja kysymyksiä kun aina silloin tällöin mieleeni tulee.
Rekisteröitymättömät käyttäjät eivät voi kirjoittaa viestejä.

Aloittelijan ajatuksia 09.02.2014 14:19 #55

Kiitos Rami ajatuksista, ideoista ja kommenteista!

Itse on ainakin myönnettävä, että rata rakentuu pitkälti päässä olevista kuvioista siinä paikan päällä ja piirrän sen usein vasta lopuksi paperille. Ongelman ydin lienee laiskuus, mutta myös se, että aiemmin aina piirsin radan etukäteen, mutta hyvin harvoin se todellisuudessa asettui halliin tai kentälle semmoisenaan ja jouduin muokkaamaan piirustusta joka tapauksessa johtuen esim. siitä, että tein radat käsin ilman ratapohjaa. Arviot menivät usein vikaan.

Mitä tulee ohjauskuvioihin ja teemoihin, niin joskus on ollut sellaisia kausia, että on ollut ns. teemaratoja. Usein ne vaan ovat vähän "väkisin väännettyjä". Nykyään idea lienee enemmänkin se, että rata sisältää mahdollisimman monta harjoiteltavaksi soveltuvaa kohtaa, joissa voi kokeilla erilaisia ohjausvaihtoehtoja. En pidä kuitenkaan lainkaan huonona ideana ns. koulutusvastaavan nimeämistä ja koulutuksen suunnitelmallisuuden lisäämistä. Yksi tärkeä askel olisi myös ns. tasoryhmät. Niitä on vuosien varrella monet kerrat koitettu, mutta aina vaan on käynyt niin, että ryhmät joudutaan lopulta rakentamaan ihmisten aikataulujen mukaan joustavasti.

Otamme seuraavassa hallituksen kokouksessa varmasti nämä huikeat idikset esille! :)
Rekisteröitymättömät käyttäjät eivät voi kirjoittaa viestejä.

Aloittelijan ajatuksia 09.02.2014 18:04 #56


  • Viestejä:114 Vastaanotettu kiitos 1
  • Sanni Wahlroos hahmo
  • Sanni Wahlroos
  • Konkari
  • POISSA
  • Karma: 1
Komppailen pitkälti Marjan ajatuksia. Itse olen joskus piirtänyt Agility Blues-piirrustusohjelmalla ratoja, mutta aika usein niihin jotain hienosäätöä on tullut tehtyä sen jälkeen kun sen on sitten livenä käynyt läpi. Nykyään teen samalla systeemillä kuin Marja. Yleensä kisoista/koulutuksista saa jotain ideoita, joita haluaa treenata. Rataa rakentaessa teen sitten ne kuviota kentälle ja sitten katson mitä muuta sinne todellisuudessa mahtuu.

Noita teemaratoja joskus taisi ollakin ja niistä on aika ajoin ollut puhetta. Mielestäni radoilla kuitenkin tulee melko monipuolisesti erilaisia ohjauksia, joten sitä en sinänsä pidä ongelmana. Suurempana ongelmana mielestäni on se, että tiettyjä esteitä tulee kieltämättä todella harvoin laitettua radalle (okseri, rengas, pussi, pituus, pöytä). Näiden esteiden kohdalla rutiininomaisiin suorituksiin ei ehkä kovin nopeasti päästä.

Etenkin talvihallin koko aiheuttaa ongelmia monipuoliselle ratasuunnittelulle. Jos radalle haluaa näitä hieman harvemmin käytettyjä esteitä, niin yleensä sitten kontaktiesteistä joutuu hieman tinkimään. Itsekkäistä syistä taas haluan laittaa kaikki kontaktit radalle. Kieltämättä ratoja tulee hyvin pitkälti tehtyä siltä pohjalta, mitä itse haluaa treenailla. Mikäli tällaisiin teemaratoihin päädytään, niin itse ainakin hieman pelkään sitä, että radat ovat pelkkää kikkailua sen jälkeen. Tällä hetkellä rataa tekee hyvin eri tyyppisistä radoista pitävät henkilöt. Marja tykkää tehdä hifistelyä ja kikkailua, minä taas väljää, helposti etenevää, monesti varmasti turhankin helppoa. Heini taas taitaa sijoittua siihen välimaastoon. :)

Radanrakentamisen harjoittelusta sen verran, että kisoissahan ratamestari vastaa radanrakennuksesta ja on ainut joka kulkee ratapiirros kädessään. Muut noudattavat ratamestarin ohjeita, eli sinänsä riittää, että ratamestari on kärryillä ja osaa ohjeistaa muita. Epiksissä ratoja on rakennettu tähän tyyliin ja mielestäni homma on toiminut ihan hyvin, ilman sen suurempaa harjoittelua.

Agilityynhän löytyy jokusia ratapiirrosohjelmia. Itselläni oli tuo Agility Bluesin demoversio (jonka piti toimia joitakin kuukausia, mutta toimikin vuosia). Clean Runia ovat myös monet kehuneet. Olen suunnitellut jonkin ohjelman hankkimista, mutta niilläkin on jonkun verran hintaa ja demo versiot tosiaan toimivat vain jonkin aikaa. Ohjelmatkaan eivät ole autuaaksi tekeviä, sillä esteiden mitoissa on melkoisesti heittoja. Uusien sääntöjen myötä estemitat kyllä yhtenäistyivät. En tiedä mitä mittoja noissa ulkomaisissa ohjelmissa käytetään.

Mitäköhän vielä? Hyvä, että joku heittelee ilmoille ajatuksia. Samalla kaavallahan tätä pitkälti pyöritetään. :)
Jos sais kerran reissullansa... nollan!
Rekisteröitymättömät käyttäjät eivät voi kirjoittaa viestejä.

Aloittelijan ajatuksia 16.02.2014 11:34 #58

Oikein hyviä pohdintoja. Mulla tosiaan on pohjakuva hallista. Voin sen lähettää muille radanrakentajille vaikka sähköpostilla, jos haluatte. Mulla itsellä on cleanrunin rataohjelma, jota käytän aina välillä. Jos siitä on iloa, niin ihan hyvin voin laittaa ainakin silloin tällöin ratapiirroksen tänne nettiin etukäteen tutustuttavaksi. Tänään en lupaa, kun ei ole rataa valmiiksi piirrettynä, enkä ehdi sitä piirtään ennen hallille menoa.
Rekisteröitymättömät käyttäjät eivät voi kirjoittaa viestejä.
Sivu luotiin ajassa: 0.321 sekuntia